Lahjakortti puhelimella

Lahjoja

Mahtavia lahjaideoita rakkaimmillesi

Lahjojen antaminen kuuluu jokaiseen kulttuuriin. Lahjoja kuuluu antaa esimerkiksi häissä ja valmistujaisissa, ja lisäksi tietenkin jouluna. Äitienpäivää tai esimerkiksi ystävänpäivää ei voisi kuvitella ilman lahjojen antamista. Lahjan unohtaminen on suorastaan anteeksiantamaton rikos, mikä voi johtaa jopa välirikkoon. Lahjan pitäisi tietenkin olla omaperäinen ja saajansa näköinen, eikä liian kallis tai liian halpa. Turha krääsä on ehdottoman […]

Mahtavia lahjaideoita rakkaimmillesi Read More »

Lahjan antaminen

Mitä voisi olla hyvä lahja isokokoiselle miehelle

Vuodenkiertoon mahtuu monia tilaisuuksia lahjojen vaihtoon. Joskus lahjat kulkevat vain yhteen suuntaan; esimerkiksi syntymäpäiväsankarin ei odoteta antavan vastalahjaa – paitsi ehkä tarjoavan kakkukahvit. Ystävänpäivä ja joulu ovat tilaisuuksia, jolloin lahjoja annetaan ja vastaanotetaan. Naistenpäivänä ja äitienpäivänä lahjojen virta kulkee toiselta puolisolta toiselle. Miestenpäivänä ja isänpäivänä roolit vaihtuvat. Miestenpäivä on vielä suhteellisen tuntematon käsite. Moni ei

Mitä voisi olla hyvä lahja isokokoiselle miehelle Read More »

Selkäkipu

Lahjakortti osteopatiaan sitä tarvitsevalle

Mitä on osteopatia? Osteopatia on Andrew Taylor Stillin kehittämä hoitomuoto nivel- ja pääkipuihin, huimaukseen ja esimerkiksi monille tuttuun iskiasvaivaan. Iskiaksen yllättäessä, ja etenkin sen pitkittyessä, haetaan vaivaan helpotusta tavalla jos toisella. Osteopatia on hyväksi havaittu manuaalinen hoitomuoto iskiaksen kaltaisen piinaavan vaivan parantamiseen. Tämän lisäksi osteopatia tutkii ja hoitaa muitakin ruumiin rakenteellisia tai toiminnallisia ongelmakohtia. Kiputiloihin

Lahjakortti osteopatiaan sitä tarvitsevalle Read More »

hm-lahjakortti-netista

Nämä lahjakortit ovat suosituimpia lahjaideoita

Monelle rakkaan ihmisen merkkipäivä tai muu juhlapyhä saattaa olla kaikessa ihanuudessaan varsin stressaava asia. Moni pohtii päänsä puhki, mitä omaperäistä ja toiselle mieluista sitä tälle kertaa lahjaksi keksisi. Joskus voi tuntua, että toiselle mieleistä lahjaa on lähes mahdoton keksiä. Puoliso seuraa kyllä ahkerasti muotia, mutta millaisen vaatteen tälle uskaltaisi omin päin ostaa? Olisiko neule hyvä

Nämä lahjakortit ovat suosituimpia lahjaideoita Read More »

lahjakortti-joululahjaidea

Lahjakortit netistä

Lahjakortti on loistava lahjaidea kenelle vaan. Lahjakortti on henkilökohtainen lahja, vaikka lahjan saaja saa valita itselleen mieleisen ostoksen. Toisaalta tämä on lahjakorttien suurin etu. Suosittuja lahjaksi ostettavia lahjakortteja ovat leffaliput, ravintolalahjakortit ja ehdottomasti vaateliikkeiden, kuten Stockmannin ja H&M:n lahjakortit. Ylivoimaisen hyvä joululahjavinkki Lahjakortilla on erityisen ylivoimainen hyöty, kun se hankitaan joululahjaksi. Tiedätkö mikä se on?

Lahjakortit netistä Read More »

Scroll to Top